keskiviikko 28. elokuuta 2019

HÄÄPÄIVÄN ASUSTEET

3

2

1

4

6

12

Siinä ne ovat, kaikessa kauneudessaan. Näyttävät kengät ja laukku. Sirot helmikorvakorut ja kaulakoru. Vihkisormus, joka on kierrätyskullasta valmistettu, joten näin ollen se on myös eettinen ja ekologinen valinta. Tällä kombolla mennään. TJ 346

torstai 8. elokuuta 2019

TASAN VUOSI MEIDÄN HÄIHIN!

Meidän hääsuunnittelutaival ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista missään kohtaa, vaikka siltä se onkin voinut jonkun ulkopuolisen silmään vaikuttaa.
Kerrataan pikaisesti vähän, että ollaan mm. keritty vaihtamaan juhlapaikka kertaalleen ja valokuvaaja kahdesti. Nykyinen valokuvaajamme onkin peräti kolmas ja toivottavasti myöskin se viimeinen ja pysyvä. Tällä hetkellä en haluaisikaan ketään muuta valokuvaajaa ikuistamaan häitämme, kuin Pian! Joten pidetään kaikki sormet ja varpaat ristissä, ettei tulisi enää mutkia matkaan, ainakaan kuvaajan tai juhlapaikan suhteen.

Omalla tavalla oon myös aika helpottunut, että meidän häät lähestyvät. Saan alkaa enemmän purkamaan omia fiiliksiäni, ideoitani ja toiveitani kaasoilleni. Syksyllä pidetäänkin ensimmäinen häätiimi-palaveri, johon tietysti osaa ottavat koko meidän häätiimi. Mun mielestä onkin kiva laittaa kaasot ja bestmanit istumaan saman pöydän ympärille jo näin alkumetreillä, vaikka ovatkin toisilleen ennestään tuttuja kasvoja. M on vihdoin alkanut tekemään lopullisia päätöksiä bestmanien suhteen, joten tässäkin hommassa on tapahtunut edistystä!

Muutakin edistystä on tapahtunut! Oon löytänyt meille mahdollisesti kukkakaupan, josta ostamme hääkukkamme. Eikä siinä vielä kaikki! Mulla on myös nyt kampaus & meikki varattuna itselleni, sekä kaasoilleni.
Ja tämä jatkuu vielä, ostin nimittäin alkuviikosta häälaukkuni ja nyt mulla on kaikki, kyllä luit oikein, K-A-I-K-K-I hääpäivän asusteet ostettuna! Seuraavaksi aletaankin metsästämään M:lle vihkisormusta, nähtäväksi jää mistä mieluinen sormus löytyy.

Me koetaan, että meille on rahallisesti kannattavinta ostaa ne asiat/esineet etukäteen, mitkä vaan voidaan. Lähempänä häitä voidaankin huolehtia vain niistä isommista kulueristä. Ajattelenkin aina, kun meille tulee joku X summa säästöön kokoon, että mitä kaikkea sillä voikin jo maksella pois. Ajatteleeko kukaan muu näin mun lisäkseni?


blog

08.08.2020 .. Uskomatonta, kuinka pian se jo onkaan.