keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

TJ 500 HÄIHIN

Tosiaan, tänään on tasan 500 päivää meidän häihin, jos ei otsikosta vielä auennut. Joten tehdäänpäs tänään pieni tsekkaus siihen, että mitä kaikkea meillä on jo hoidettuna tähän mennessä ja mitä meiltä vielä puuttuu:

JEPJEPlista:

Kirkko varattuna.
Juhlapaikka löytynyt ja varausmaksu maksettu.
Kaasot, sekä pääbestman pyydetty.
Valokuvaaja jepjep.
Bändi jepjep.
Pitopalvelu jepjep.
Mun the dress löytynyt ja ostettu.
Mun vihkisormus löytynyt ja ostettu, kuin myös helmikorvakorut.
Osa koristeista ostettu.
Kakuntekijä jepjep.
Alustava kutsulista tehty.

blogiiiiiiiiiiii

NOUNOUlista:

3x bestmania vielä pyytämättä.
Kampaaja & meikkaaja löytämättä.
Sulhasen puku & kengät ostamatta.
Mun parikat ostamatta.
Kukkapalvelut varaamatta.
Sulhasen vihkisormus ostamatta, mutta ehkäpä mieleinen kuitenkin löydetty!
Mieleinen hääauto löytämättä.
Luonnollisesti alkoholit ovat vielä tässä kohtaa ostamatta. Ehkäpä paljon PAAAALJON lähempänä häitä!
Kuin myös kutsukortit ovat tekemättä, jospa ensin ne save the date-kortit ensin.
Mun puvun muokkaaja löytämättä.


Olikohan siinä ne ns. tärkeimmät? Mikäköhän mulla mahtoi jäädä uupumaan? Edistystä kuitenkin on tapahtunut verrattuna viime kertaiseen katsaukseen! Nyt meiltä löytyy jo viimeksi stressatut pitopalvelu ja bändi, joten hyvä #teamGrahns!

Meillä alkaa olemaan asiat melko hyvällä mallilla ja on ollutkin superia, että ollaan saatu just ne palvelut meille, mitä ollaan haluttukin. Ei ole tuulesta temmattu sanonta, että aikainen lintu madon nappaa. Okei myönnettäköön, ei saatu juuri sitä pitopalvelua mikä haluttiin, mutta saatiinpahan ainakin toiseksi mielekkäin vaihtoehto!

Me saadaan alkaa pikkuhiljaa huokaisemaan helpotuksesta ja ensi vuoden puolella voidaankin keskittyä kaikkeen vähemmän tärkeään. Mites te muut vuoden 2020 morsiamet, voitteko te jo huokaista helpotuksesta?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

PERINTEET, JOILLE ME NÄYTETÄÄN VIHREÄÄ VALOA

Nyt olisi vuorossa jatkoa edelliseen postaukseen, ehkäpä se vähän positiivisemmalla sävyllä kirjoitettu. Vaikka edellisessä postauksessa torppasin melko yleisiä ja suosittuja perinteitä, niin kyllä meidän häihin riittää myös muutamia meille mieluisia perinteitä, don't you worry!


KIRKOSSA VIHKIMINEN

En osaisi kuvitella meidän menevän maistraatissa naimisiin. Ulvilan keskiaikainen kirkko on myös mun kotikirkkoni. Olen päässyt siellä aikoinaan ripille ja V kastettiin myös siellä, joten ihanaa päästä myös vihille samassa kirkossa, mistä on jo ennestään rakkaita muistoja.

SAATTAMINEN ALTTARILLE

Vaikka perinne onkin melko vanhanaikainen, niin mä silti ehdottomasti haluan mun isäni saattavan mut alttarille. Oon pienestä pitäen ollut ihan isintyttö ja isä on aina ollut mun arjen supersankari, joten mulle oma rakas isä saattamassa olisi tärkeää. Toki en ole vielä isältäni varmistanut, mitä hän pitää tästä ajatuksesta ja perinteestä, mutta toivon kuitenkin hänen suostumustaan.

VALKOINEN HÄÄPUKU

Se vaan on se juttu. Itse en osaisi ajatella astelevani avioon missään muussa värissä, kuin valkoisessa.  Vaikea uskoa, että aikoinaan musta hääpuku oli se juttu, eikä valkoinen.  

SULHANEN EI SAA NÄHDÄ HÄÄPUKUA ENNEN HÄITÄ

Oon jo ostanut hääpuvun ja sitä pidetäänkin visusti piilossa mun vanhempien luona, ettei M näkisi sitä. Mun mielestäni on hauska salata sulhaselta niinkin tärkeää asiaa, kuin hääpukua.

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA, JOTAIN LAINATTUA, JOTAIN SINISTÄ

Tästä mä tykkään! Idealtaan niin ihana ja suloinen, joten sanon ehdottomasti kyllä tälle perinteelle! Jotain uutta ja jotain sinistä multa jo löytyykin, saas nähdä mitä vanhaa ja lainattua mä keksin.

45873978255_953c09286b_o

HÄITÄ EDELTÄVÄ YÖ ERILLÄÄN

Ei olla vielä sen kummemmin mietitty häitä edeltävää yötä ja sen järjestelyitä, mutta se on ainakin varmaa, että erikseen se vietetään. Tuskin kumpikaan kuitenkaan hotelliin lähtee yötään viettämään. Kun mennään kuitenkin itse hääyönä hotelliin yöpymään.

KIMPUN HEITTO

Toki omaa kimppuani en halua heittää, koska oon suunnitellut säästäväni kimppuni ja kuivattavani sen muistoksi. Ostetaan siis erikseen heittokimppu tähän tarkoitukseen!

HÄÄVALSSI   HÄÄTANSSI

Ehdottomasti kyllä. Oon jo ehkä päättänyt sopivan biisinkin meidän ensimmäiseen tanssiin hääparina ja valssailu ei pakosti sopisi kyseiseen kappaleeseen.

HÄÄKAKUN LEIKKAUS

Hääkakku me leikataan kyllä yhdessä, mutta siihen kuuluva polkaisu me jätetään polkaisematta. Me oltaisiin polkaisun lopputuloksesta huolimatta tasa-arvoisia/vertaisia meidän suhteessa, kuten ollaan aina oltukkin.


On myös muutamia perinteitä, joista me ei olla vielä varmoja. Jospa kirjoitan niistä vielä omassa postauksessaan? Entäs ne hääetiketit sitten, kiinnostaisiko myös niistä lukea?

perjantai 15. maaliskuuta 2019

PERINTEET, JOTKA ME SKIPATAAN

Voihan häät ja hääperinteet! Yritin löytää googlen ihmeellisestä maailmasta suomalaisia mulle tuntemattomia hääperinteitä, mutta vastaan tulivat vain ne, mitkä olivat itselleni jo entuudestaan tuttuja. Listasin kuitenkin teille niitä perinteitä, joita ei meidän häissämme tulla näkemään syystä jos toisesta. Jatkoa on myös luvassa ja kirjoittelen sitten toisessa postauksessa niistä perinteistä, joille me näytetään vihreää valoa.

SUKKANAUHAN HEITTO
On mun makuuni aivan mauton ja liian seksistinen. Sukkanauha multa kyllä tulee löytymään (ja se on itseasiassa jo ostettukin), mutta sitä ei mun päältäni riisuta suulla ja heitetä yleiseen jakoon.

PUHEET
Mä en halua, että meidän häissämme pidetään montaa puhetta. Ihan korkeintaan vain kaksi. Henkilökohtaisesti mä en oo koskaan jaksanut niitä kuunnella muiden häissä, enkä varsinkaan halua omissamme niitä kuunnella joka toisen ihmisen suusta. Varsinkin, jos niissä on jotain muka hauskoja kohtia, joilla vain nolataan minut tai M.

MORSIAMEN RYÖSTÖ
Tästä olenkin jo kirjoittanut oman postauksensa, siihen pääset TÄSTÄ.

RIISIN HEITTO
Monessa kirkossa tämä onkin jo kiellettyä, omastamme en ole varma. Kiellettyä tai ei, riisin heittoa ei kuitenkaan tulla meidän häissämme näkemään. Mä en halua löytää niitä rintojeni välistä, hiuksistani tai pahimmassa tapauksessa saada niitä päin näköä. Olen myös kuullut, että riisit olisivat pahaksi pikkulinnuille, mutta google antoi vähän ristiriitaista tietoa asiaan, joten tiedä häntä.

TÖLKIT AUTON PERÄSSÄ
Mä en vielä tiedä millainen meidän hääautomme tulee olemaan, mutta se on varmaa ettei haluta mitään ylimääräistä härpäkettä siihen roikkumaan ja metelöimään.

weit
(kuva we<3it)
HUNTU 
Ensin mä ajattelin, että oi kyllä huntu olisi aivan ihana ja must, kun kerta naimisiin mennään. Mutta.. Olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin, enkä koe, että huntu olisi sittenkään mun juttuni. Mulla on yksi toinen idea ns. korvaamaan huntu.

ENSITAPAAMINEN VASTA ALTTARILLA
Toki tämä nyt ei ole vielä ihan kiveen hakattu juttu, mutta oon kovasti nyt ihastunut ideaan first look-kuvauksesta. Joten voipi olla, ettei M joudu odottamaan alttarille asti mun näkemistäni.

HÄÄKARKKIRASIAT
En kyllä tiedä varmaksi, onko tämä ihka oikea perinne, mutta lähes jokaisissa häissä missä olen ollut, on näitä ollut vieraiden istumapaikoille asetettuna. Nämä me kuitenkin skipataan, koska olen ajatellut toisenlaista lahjaa annettavaksi vieraillemme.

KARKKIBUFFET
Okei, tämä nyt ei ole oikeasti perinne, mutta kuitenkin jo niin yleinen ja luultavasti joka toisista häistä karkkibuffetti löytyy. Mä oon kuitenkin tehnyt päätöksen, ettei karkkibuffettia tule meidän häihin. Toki jonkinlainen ''buffetti'' meidän häihin on tulossa, mutta siitä kerron lähempänä meidän häitä!

Alkavatko meidän häät muistuttamaan epähäitä? Ehkei nyt ihan, mutta kuitenkin aika yleisiä ja normaaleja perinteitä me skipataan. Mun mielestä häiden kuuluu näyttää hääparilta, joten en koe, että tiettyjä perinteitä olisi pakko noudattaa, jos ne ei vaan tunnu omilta.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

KETÄ TAHANSA NYT NIITÄ KUVIA OSAA RÄPSIÄ, EIKÖ?

Koen, että valokuvaajan valinta on yksi tärkeimmistä hääparin valinnoista hääsuunnittelussa. Jos nyt mennään sillä ajatuksella, että häät ovat vain once in a lifetime kokemus, niin se hääpäivä eletään vain sen kerran. Lucky us, onneksi maailmassa on aikoinaan keksitty niinkin elämää mullistava keksintö, kuin kamera. Kamera mahdollistaa sen, että sä pystyt palaamaan siihen hetkeen uudestaan ja uudestaan, valokuvien välityksellä. Saat konkreettisia muistoja itsellesi tärkeistä hetkistä. Hienoa, eikös?

Sitä luulisi, että ketä tahansa osaisi ottaa niitä kuvia. Eihän valokuvaaminen ole rakettitiedettä, eihän? Musta on itseasiassa alkanut tuntumaan, että on. Tammikuussa, kun aloin opiskelemaan aikuispuolella media-alaa ja valokuvausta, tuntui heti siltä etten mä oo koskaan tiennyt valokuvauksesta hölkäsen pöläystäkään. Ja siltä musta tuntuu vieläkin. Valokuvaamisessa on niin paljon asioita, mitkä täytyy osata huomioida kuvaustilanteessa mm. aukko, suljinnopeus, iso, onko objektiivi oikea kuvaustilanteeseen, luonnonvalolla vai salamalla yms. Eli se ei riitä, että osaat painaa laukaisinnappulaa. Se ei ole tae hyvästä kuvasta.

Meitä valokuvaajia ja valokuvauksen opiskelijoita on paljon, mutta ovatko kaikki hyviä valokuvaajia? En usko, enkä koe vielä itsekkään olevani lähelläkään hyvää tasoa, koska opiskelen vasta valokuvauksen saloja, mutta ehkä vielä joskus. Osalla valokuvaus on päätyö ja toisilla pelkkä harrastus. Voi myös olla, että se ammattilainen ei osaa asiaansa niin hyvin, kuin harrastaja. Mistä sitä ikinä tietää? Toiset taitavat toiset osa-alueet paremmin, kuin toiset. Toisen vahvuus voi olla dokumentaarinen, kun toisen taas potretit. Joku ikuistaa hyvin lapsia, ja joku taitaa maisemakuvauksen.
Musta ainakin tuntuu, että uusia valokuvaajia ilmestyy, kuin sieniä sateella (minä täällä hei). Tästä syystä en ihmettele, että joillekkin on todella vaikeaa löytää se ''the valokuvaaja''. Onneksi etsimistä helpottaa portfoliot. Katselkaa niitä, koska ne kertovat valokuvaajan tyylistä parhaiten.

Oon huomannut facebookin hääryhmiä lukiessani, että monille tärkein valintakriteeri on hinta. Pääasia on, että kunhan halvalla saa, työnlaadulla ei ole mitään väliä ja portfolioita ei edes pyydetä nähtäväksi. Mä en ikinäkään pystyisi palkkaamaan valokuvaajaa hinnan perusteella, näkemättä portfoliota, eli suoraan sanottuna sikaa säkissä. Heittäisin tähän vertauskuvana, ettei ketään varmaan ostaisi uutta autoa koeajamatta, mutta hups mehän just tehtiin niin pari vuotta sitten. Sekin vain sen takia, kun just sellaista autoa ei löytynyt koeajattavaksi, mikä meille tehtaalta tilattiin. Hääpäivä on kuitenkin niin iso ja tärkeä päivä elämässä, niin eikai sitä ketä tahansa halua palkata ikuistamaan kyseistä päivää. Haluathan sä pystyä katsomaan niitä kuvia ilman, että sä itket sitä, että suurinosa kuvista on ylivalottuneita tai heilahtaneita. Ammattitaitoa siis pitää oikeasti löytyä ja sitä pitäisi myös kaikkien osata vaatia kuvaajaltaan.

blogiversio

Meillä valokuvaajan valinta oli helppo, vaikka kertaalleen se alussa muuttuikin. Meinaattiin ensin palkata tuttavani kuvaamaan, mutta kun hän ei enään kuvaile koko päivää, niin päädyttiin tuttuun ja turvalliseen Johannaan. Johanna on kuvannut mm. mun rippikuvani, V:n newbornit ja viimeisimpänä 1-vuotiskuvat. Joten olisikin ollut melko outoa, jos ei oltaisi jatkettu samalla kaavalla ja valittu Johannaa tähän todella vastuulliseen tehtävään. Paras siis näin.

Mun ei siis tarvinnut selailla portfoliota, kun tiesin entuudestaan valokuvaajamme ammattitaidon. Hänen ammattitaitonsa työtulokset koristaa meidän olohuoneen seinää ja me ollaan aina oltu hyvin tyytyväisiä. Meillä myös kemiat kohtaavat, joten on helpottavaa, kun voi olla oma itsensä valokuvaajan seurassa, eikä tarvi yhtään jännittää kameran edessä olemista tai jännittää itse valokuvaajaa.

Mä en vielä edes tarkalleen tiedä mitä meidän häiden kuvaus tulee maksamaan, kun ei olla vielä kirjoitettu valokuvaussopimusta (muistakaa jokainen kirjoittaa valokuvaussopimus valokuvaajanne kanssa!!). Mulle se hinta on aivan se ja sama, koska saadaan kuitenkin juuri se valokuvaaja, kenet haluttiinkin. Tiedetään, että kuvat tulevat olemaan laadukkaita ja ammattimaisesti otettuja. Tiedetään mitkä kaikki asiat tulevat hintaan vaikuttamaan. Maksetaan ilolla laadusta ja kuvista, joita voidaan katsella myöhemmin hymyssä suin. Saadaan varmasti kuvia, joita kehdataan myös näyttää muillekkin. 

Mä oon kuullut omilta luokkatovereiltani kauhutarinoita epäonnistuneista hääkuvaajista. Milloin joku kuvaaja on kuvannut ruokaa syöviä ihmisiä ja zoomannut oikein kunnolla kasvoihin, milloin jonkun kuvat ovat olleet aivan tärähtäneitä. Eikä sisätiloissa vähän huonossa ja vaativammassa valaistuksessa olla osattu räpsiä yhtään kuvia.

Joten ihmiset hyvät, jos haluatte hääkuvauksen vain mahdollisimman halvalla, niin varautukaa siihen, että lopputulos voi olla täysin jäätävää. Hyvään kuvaajan kannattaa jokaisen panostaa, jos aikoo vain kerran elämässä naimisiin ja haluaa kerralla ne upeat kuvat muistoksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi myöhemmin ja huonojen kuvien harmitukseen ei auta mikään.

Säästäkää missä tahansa muussa, mutta älkää valokuvaajassa. Enkä mä nyt tarkoita, että halpa olisi aina huonompaa, kuin kallis, ei se aina päde. Pärjäätte kuitenkin melko pitkälle, kun muistatte selailla niitä portfolioita, eikä hintoja.

*EDIT 3.4.2019 * KYSEISEN HAASTATTELUN VALOKUVAAJA ON MYYNYT YRITYKSENSÄ JA ON KILPAILU/KUVAUSKIELLOSSA 3VUOTTA. Samaan aiheeseen liittyen löydät Häät.fi sivustolta mun kirjoittaman vieraskynätekstin, jossa haastattelen meidän hääkuvaajaa. Haastatteluun pääset TÄSTÄ.

torstai 7. maaliskuuta 2019

MITÄ JOS JÄNNITTÄÄ OLLA KAIKEN HUOMION KESKIPISTEENÄ?

Kieltämättä, mua ainakin jännittää jo ajatus siitä, kun on kaiken keskipisteenä koko päivän. Toki ymmärrän, kun on kyse kuitenkin meidän hääpäivästä, niin silloin kuuluukin olla kaiken keskipisteenä. Outoohan se olis, jos huomio keskittyisi johonkin muuhun, kuin meihin. Mua ei silti jännitä hääpäivä niin paljoa ajatuksentasolla, että kyseinen päivä jäisi järjestämättä ja juhlimatta. Päinvastoin, mä ehdottomasti haluan kirkkohäät ja juhlat, johon kutsutaan ne läheisimmät sukulaiset ja tärkeimmät ystävät.

Itseni parhaiten tuntien, tiedän, että mun jännitykseni kyllä purkaantuu jossain kohtaa hääpäivää, en mä sentään koko päivää jännitä. Veikkaisin jopa, että pahin jännitys purkaantuu heti vihkimisen jälkeen. Mulle jännittäminen on tuttua, nimittäin mä oon ihminen, joka jännittää asioita aivan hitosti. Mä jännitän jo huomista työpäivää hulluna, kun se eroaa mun normaalista työvuorosta, enkä ole edes tutussa ja turvallisessa työympäristössä. Tammikuussa jännitin ensimmäistä koulupäivääni todella paljon ja jännityksen purkaannuttua, mun päätäni särki loppupäivän. Tämän pelkään myös käyväni meidän hääpäivänä ja jos niin käy, toivon että särky menee yhtä nopeasti ohi, kuin tulikin. Ja voi luoja näin kevyesti liioiteltuna, viime kesäkuussa meinasin kuolla jännitykseen työhaastatteluun mennessä ja kuin myös ensimmäisenä työpäivänä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna tietty se jännittäminen tuntui aivan turhalta, varsinkin kun työpaikan ilmapiiri oli mitä parhain ja on vieläkin.

Palataan kuitenkin takaisin häihin. Ehkä eniten tulevassa hääpäivässä mua jännittää itse vihkiminen. Se hetki, kun kaikki näkevät ensimmäisen kerran millaiselta morsiamelta mä näytän. Kun kaikki katseet kääntyvät muhun, kun alan astelemaan kohti alttaria. Siis ihan hirveetä, iiks!
Toki mua jännittää myös ajatus M:n näkemisestä alttarilla. Vaikka kovasti tykkäänkin tietyistä perinteistä ja varsinkin siitä, että tapaisi sulhasen vasta alttarilla ensimmäisen kerran, niin oon alkanut ehkä kallistumaan First look-kuvauksiin. Kun kävin haastattelemassa meidän häiden valokuvaajaa muutama viikko sitten ja hän kertoi mulle kyseisistä kuvauksista, niin mä oon pikkuhiljaa alkanut ei niin salaa ihastumaan ideaan. Tunteikkaiden kuvien lisäksi saisin myös jännityksen kaikkoamaan pois omasta rakkaasta ennen alttarille kävelyä, kun oltaisiin jo kertaalleen nähty ennen vihkimistä. Tietäisi jo miltä se toinen näyttää, niin tadaa olisi yksi jännitettävä asia vähemmän.

blogi070319086

Uskon, että heti juhlapaikalle saapumisen jälkeen mun jännitystaso on jo laskenut huomattavasti. Ja laskee laskemistaan juhlien edettyä. Onhan siellä enimmäkseen tuttuja ihmisiä meidän kanssa, toki muutamia M:n sukulaisia en ole vielä ikinä nähnyt, mutta sekin asia kerkeää korjaantumaan ennen meidän hääpäivää.

Ehkä jännittäminen on jokaiselle meistä normaalia, mutta musta tuntuu että multa se menee totaalisesti yli tietyissä tilanteissa. Hassua miten en jännittänyt synnytystä ollenkaan koko raskauden aikana, mutta kun vedet meni ja supistukset alkoivat, niin perhoset alkoivat lentelemään mahassa pois pyrkivän V:n kanssa kilpaa niin kauan, kunnes V syntyi. Sitten jännitys olikin yks kaks tipo tiessään.

Välillä tympii olla näin paljon asioita jännittävä ihminen, millä pyörii ne perhoset vatsassa laittoman paljon. Mutta mitäpä sitä ihminen luonteelleen voi. Ja ei, eheii en mä vielä jännitä meidän häitä, jos joku niin luulee. ''Jännitän'' vain ajatuksentasolla sitä hetkeä, kun hääpäivä varsinaisesti alkaa. Mahtaakohan sitä saada edes unta ennen the päivää? Näin miettii ihminen, jolla on tj 520 päivää häihin. En kestä itseäni, haha.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita sielunsiskoja, jotka jännittävät asioita etukäteen ja välillä vähän liikaakin?