maanantai 29. tammikuuta 2018

HÄÄBLOGIN ENSIMMÄINEN

27.01.2018 Elämäni rakkaus polvistui eteeni ja kysyi kauan odotetun kysymyksen - 'Tuletko vaimokseni?'

nimetön 

Monta lifestyle,- ja perheblogia myöhemmin päähäni syntyi ajatus hääblogista, joten tässä sitä nyt sitten ollaan aivan uuden äärellä! Meidän häitämme tanssitaan 08.08.2020 ja tällä hetkellä meillä on kirkko, juhlapaikka, sekä valokuvaaja varattuna. Näistä tietenkin lisää omissa postauksissaan. Mitään tiettyä järjestystä postauksissani ei tule olemaan, ainakaan näin alkuunsa. Tulen kirjoittelemaan asioista siinä järjestyksessä mikä itsestä parhaalta tuntuu. 

Lupaan, että postaustahtini tulee olemaan tasaisen epätasainen. Hyvä lupaus pidettäväksi, eikös? Postaustoiveita saa heittää, jos sellaisia tulee mieleen. Tällä hetkellä itsellä on kuitenkin motivaatio huipussaan ja ideoita riittää pitkäksi aikaa!

KUKA MINÄ SITTEN OLEN?

Olen bloggaillut vuodesta 2010 lähtien ja blogieni niminä on aina lähes poikkeuksetta toiminut etunimeni ja toinen nimeni - Jasmine Maria. Samalla nimellä kulkee myös hääblogini, niin myös vanhojen seuraajien on helppo löytää paikan päälle. Olen 1994 syntynyt, nuori äiti satakunnasta ja onnellinen avovaimo, ainakin toistaiseksi. Mieheni seikkailee blogissa lyhenteellä M(ikko) ja lapseni lyheentellä V(eela). Perheessämme asustaa myös suomenlapinkoira nimeltään Koda. Vauva-arjen lisäksi nyt eletään myös häähuumassa.

Tervetuloa haaveilemaan ja inspiroitumaan kanssani hääblogiini! Oikein ihanaa alkanutta vuotta kaikille, meillä se alkoi hyvinkin onnellisesti <3